Tekoäly valmennusalustoissa – työkalu vai riski?

Tekoäly valmennusalustoissa – työkalu vai riski?

Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti monilla aloilla. Samalla on noussut esiin myös uusia riskejä. Yksi tunnetuimmista on niin sanottu hallusinaatio, jossa LLM-malli tuottaa uskottavalta kuulostavaa mutta virheellistä tietoa.

Viime aikoina tästä on keskusteltu esimerkiksi oikeusjärjestelmissä. Joissakin tapauksissa tekoäly on tuottanut olemattomia oikeustapauksia päätösten referensseiksi. Myös Suomessa on puhuttu tilanteista, joissa tekoälyn avulla tehty oikeudellinen kanne on johtanut käyttäjälle kalliiseen lopputulokseen.

Tämä herättää tärkeän kysymyksen:
kuka kantaa vastuun, kun tekoäly tekee virheen?

Valmennuksessa ihmisen rooli ei katoa

Valmentavissa palveluissa – kuten yritysvalmennuksessa, suorituskykyvalmennuksessa tai elintapavalmennuksessa – ihmisen asiantuntemus on edelleen keskeisessä roolissa.

  • Tekoäly voi auttaa esimerkiksi:
  • analysoimaan dataa
  • ehdottamaan harjoitteita tai sisältöjä
  • tukemaan oppimisprosessia
  • automatisoimaan rutiinitehtäviä

Mutta tekoäly ei korvaa ammattitaitoista valmentajaa. Valmennus perustuu ymmärrykseen, vuorovaikutukseen ja tilanteen tulkintaan – asioihin, joissa ihminen on edelleen keskiössä.

Alustan arkkitehtuuri ratkaisee

Kun tekoälyä liitetään ohjelmistoalustaan, keskeinen kysymys ei ole pelkästään se, mikä malli valitaan, vaan miten se integroidaan osaksi palvelua.

Hyvin suunnitellussa valmennusalustassa:

  • tekoälyn toimintaa ohjataan rakenteilla ja säännöillä
  • tekoäly ei toimi irrallisena chat-botina
  • asiakasdata pysyy hallitusti alustan sisällä
  • tietoturva ja tietosuoja ovat keskeinen osa arkkitehtuuria

Tämä on erityisen tärkeää valmennuksessa, jossa käsitellään usein henkilökohtaista ja luottamuksellista tietoa.

Tekoäly on tehokas työkalu – oikein käytettynä

Tekoäly tuo valtavasti uusia mahdollisuuksia valmennuspalveluihin. Se voi parantaa skaalautuvuutta, tukea valmentajia ja tuoda uusia oivalluksia datasta.

Mutta yksi asia ei muutu:

Tekoäly on työkalu – vastuu on ihmisellä.

Kun tekoäly rakennetaan osaksi hyvin suunniteltua alustaa ja sitä käytetään asiantuntijoiden tukena, se voi parhaimmillaan nostaa valmennuksen vaikuttavuuden uudelle tasolle.

Valmennusliiketoiminnan digitalisointi

Valmennusliiketoiminnan digitalisointi

Miksi valmennusliiketoiminta kannattaa digitalisoida?

Valmennusliiketoiminta perustuu kolmeen asiaan: sisältöön, ihmiseen ja prosessiin. Tällaisen liiketoiminnan kasvattamiseen on käytännössä kolme vaihtoehtoa:

1) Laskuta enemmän per asiakas

Tämä edellyttää, että asiakas kokee saavansa selvästi enemmän lisäarvoa. Yksittäinen valmentaja voi nostaa hintatasoa rakentamalla vahvaa henkilöbrändiä, asiantuntijastatusta ja selkeää näkökulmaa (thought leadership).
Tämä tie on mahdollinen, mutta vaativa – ja markkina on jo melko täynnä. Se ei sovi kaikille.

2) Kasvata henkilöstöä

Tämä vaatii hyvän rakenteen: selkeän konseptin, palvelun standardoinnin ja jatkuvan koulutuksen. Lisäksi tarvitaan laadunhallintaa, jotta päämies pystyy varmistamaan tasaisen asiakaskokemuksen valmentajasta riippumatta.

3) Tehosta prosessia digitalisaation avulla

Palvelun automatisointi ja digitalisointi edellyttää oikeaa ohjelmistoalustaa. Kun tämä tehdään oikein, syntyy parempi asiakaskokemus, pidempiä asiakassuhteita ja aidosti skaalautuva liiketoiminta. Samalla yritykseen kertyy digitaalista osaamispääomaa: sisältöjä, prosesseja, dataa ja teknisiä rakenteita, jotka eivät ole yhden henkilön varassa. Tämä tukee arkea, kasvua ja yrityksen arvoa. Mahdollisessa yrityskaupassa sinulla on jotain konkreettista myytävää goodwill-arvon lisäksi.

Hyvin toteutettu digitalisaatio helpottaa myös henkilöstön laajentamista:

  • palvelun laatu on helpompi hallita
  • uusien valmentajien onboardaus nopeutuu
  • valmentajat saavat yhteisön ja työkalujen tuen

Lopputuloksena hyötyvät asiakkaat, valmentajat ja koko liiketoiminta.

Moni valmennusyritys kamppailee näiden samojen kysymysten kanssa.
Jos pohdit, miten digitalisaatio voisi oikeasti tukea kasvuasi, jutellaan Coach4Pron kanssa.

Coach4Pro tukee nyt myös ruotsin kieltä 🇸🇪

Coach4Pro tukee nyt myös ruotsin kieltä 🇸🇪

Coach4Pro-sovellus on saanut ruotsin kielen tuen. Käyttöliittymä on nyt saatavilla suomen, englannin ja saksan lisäksi myös ruotsiksi.

Ruotsin kielituki parantaa käyttäjäkokemusta erityisesti organisaatioissa, joissa toimii ruotsinkielisiä asiakkaita, valmentajia ja työntekijöitä. Samalla se tukee Coach4Pron käyttöä Pohjoismaissa ja kansainvälisissä ympäristöissä.

Kielivalinnan voi tehdä suoraan sovelluksessa, ja kaikki keskeiset toiminnot ovat käytettävissä ruotsiksi.

Kehitämme Coach4Prota jatkuvasti yhdessä asiakkaidemme kanssa – ruotsin kielituki on jälleen yksi askel kohti entistä saavutettavampaa ja skaalautuvampaa valmennusalustaa.

Kaksivaiheinen tunnistautuminen nyt saatavilla – lisää suojaa käyttäjätileille

Kaksivaiheinen tunnistautuminen nyt saatavilla – lisää suojaa käyttäjätileille

Tietoturvan merkitys kasvaa jatkuvasti, ja haluamme varmistaa, että käyttäjiemme tiedot ovat mahdollisimman hyvin suojattuja. Tämän vuoksi olemme lisänneet palveluumme kaksivaiheisen tunnistautumisen (2FA), joka on nyt käytettävissä kaikille käyttäjille.

Mikä on kaksivaiheinen tunnistautuminen?

Kaksivaiheinen tunnistautuminen lisää tilin suojaamiseen toisen kerroksen, jolloin kirjautuminen vaatii salasanan lisäksi erillisen vahvistuksen. Tämä tekee luvattomasta käytöstä huomattavasti vaikeampaa, vaikka salasana päätyisi vääriin käsiin.

Miten kaksivaiheinen tunnistautuminen otetaan käyttöön?

Kaksivaiheinen tunnistautuminen on helppo ottaa käyttöön:

  1. Avaa oma profiilisi.
  2. Siirry kohtaan “Turvallisuus ja sisäänkirjautuminen”.
  3. Ota kaksivaiheinen tunnistautuminen käyttöön klikkaamalla “Lisää tunnistautumistapa” ja seuraamalla ohjeita.

Miksi tämä on tärkeää?

  • Parantaa tilisi suojausta merkittävästi
  • Vähentää tietomurtojen riskiä
  • Suojaa henkilökohtaisia ja yrityksen tietoja
  • Auttaa täyttämään nykyaikaiset tietoturvavaatimukset

Olemme sitoutuneet tarjoamaan käyttäjillemme turvallisen ja luotettavan palvelun. Kaksivaiheinen tunnistautuminen on tärkeä askel kohti entistä vahvempaa tietoturvaa.

Coach4Pro puhuu nyt saksaa!

Coach4Pro puhuu nyt saksaa!

Meillä on ilo kertoa, että Coach4Pro-alusta on nyt saatavilla myös saksan kielellä! Tämä tekee Coach4Pron käytöstä entistä helpompaa valmentajille, organisaatioille ja oppijoille saksankielisissä maissa.

Mutta se ei ole vielä kaikki — kieltenhallintamoduulimme ansiosta useiden kielten ja eri ammattitermistöjen hallinta on yksinkertaista. Olipa kyse alustan mukauttamisesta paikallisiin kulttuureihin tai terminologian hienosäätämisestä tietyille toimialoille, Coach4Pro antaa joustavat työkalut tehdä palvelusta juuri sinun näköisesi.

Tämä on vain yksi askel lisää kohti tavoitettamme tehdä Coach4Prosta joustavin ja muokattavin valmennuksen ja oppimisen SaaS-alusta. Ja tämä on vasta alkua!

Vantaan hyvinvointimentorointi – mitä se on?

Vantaan hyvinvointimentorointi – mitä se on?

Muutoksen mahdollistajat: Jan-Erik Jäske, Hanna Okkonen (istumassa), Niina Heikkurinen, Noora Smolander, Inka Sipilä (istumassa), Jarna Hakkarainen ja Iisa Telford (yläkulmassa).

Blogitekstin taustaa

Tämän on toinen osa kaksiosaisesta blogikirjoituksesta, jossa käsitellään Vantaan kaupunkilaisille tarjoamaa hyvinvointimentorointia. Ensimmäisessä osassa keskityttiin siihen, miksi Vantaa tarjoaa tällaista palvelua. Tässä toisessa osassa avaamme mistä hyvinvointimentoroinnissa on kysymys. Blogiteksti perustuu Noora Smolanderin haastatteluun. Noora toimii hyvinvointimentorina ja hänellä on pitkä kokemus liikunta-alalla eri rooleissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Tämän lisäksi hänellä on maisterin tutkinto ravitsemustieteessä.

Kenelle hyvinvointimentorointi on tarkoitettu ja kuinka kauan se kestää?

“Palvelu on tarkoitettu aikuisille vantaalaisille. Heillä on yleensä joitain terveyteen liittyviä riskitekijöitä, kuten ylipainoa tai kohonnut verenpaine, sekä riittävät voimavarat elintapamuutoksien tekemiselle. Asiakkaat hyvinvointimentorointiin tulevat pääosin terveysasemien ja neuvoloiden kautta. Mentoroinnin kesto vaihtelee, mutta tarjoamme pidempää tukea tarvitseville yhden vuoden mittaista palvelua.”

Paljonko asiakkaita teillä on hyvinvointimentoroinnissa?

“Tällä hetkellä noin 300 henkilöä vuoden mittaisessa mentoroinnissa”

Minkälainen poppoo tätä ohjausta tekee?

“Meillä täällä Vantaalla on 6 ohjaajaa. Tämän lisäksi hyvinvointimentorointia on aloiteltu viime vuoden aikana myös Keravalla. Keravalla on yksi kokopäiväinen ohjaajaa ja kaksi osa-aikaista ohjaajaa”

Miten työnjako ohjaajien välillä toimii?

“ Kullakin ohjaajalla on omat asiakkaat, joiden ohjaajana hän toimii. Ohjaus toteutetaan hybridimallilla: lähitapaamisina terveysasemalla sekä etänä käyttäen coach4pro-alustaa. Yhdellä ohjaajalla on noin 60-80 asiakasta kerrallaan.”

Kuinka paljon ohjaajan aikaa etäohjaus vie?

“ Itse etäohjaus vie arviolta yhden kolmasosan ohjaukseen tarkoitetusta työajasta. Tämän lisäksi kehitämme elintapaohjauksen sisältöä ja tapaamme asiakkaita kasvokkain. Kasvokkaisiin tapaamisiin on varattu kaksi päivää viikossa. Näissä tapaamisissa pyritään asiakkaan ja ohjaajan välille luomaan luottamuksellinen suhde. Tämän jälkeen etäohjauksessa asiakas tietää kenen kanssa tässä viestitellään.”

Mistä asiakkaille tehdyt ohjelmat koostuvat?

“ Pääteemat ovat tutut liikunta, syöminen, uni ja palautuminen. Tämän lisäksi ohjelmissa käsitellään tavoitteiden asettamista ja yleisemminkin henkiseen hyvinvointiin liittyviä asioita.”

Näillä teidän ohjelmillannehan tavoitellaan muutosta elintapoihin. Miten varmistatte, että ohjelmaan mukaan lähtevä on motivoitunut ja onnistuu ohjelmassa?

“ Meillä on tapaamisen yhteydessä haastattelu, jossa kartoitamme asiakkaan valmiuksia muutokseen. Tämän lisäksi meillä on muutosvalmiutta mittaava kysely, jonka asiakas täyttää. Jos havaitsemme että muutosvalmius on vähäinen eikä ihmisellä ole voimavaroja, suosittelemme asiakasta ottamaan aikalisän ja palaamaan ohjelmaan myöhemmin.”

Miten painotatte lepoa, liikkumista ja ravintoa ohjelmissanne?

“ Tämä pohjautuu asiakkaan omaan tahtoon. Jos asiakas ei koe tarvetta sisällyttää esimerkiksi lepoa osaksi ohjelmaa, niin sitten jätämme sen pois. Käytämme ohjauksessa arvo- ja hyväksyntäpohjaista lähestymistapaa, eli huomioimme asiakkaalle tärkeät ja merkitykselliset asiat ohjauksen toteutuksessa.”

Isoimmat haasteet?

“Asiakkaan voimavarojen tunnistaminen. Alussa asiakas saattaa olla innostunut, mutta riittävätkö voimavarat sitoutua ohjelmaan juuri kyseisellä hetkellä. Jos asiakas on passiivinen, otamme häneen yhteyttä kuukauden kuluttua ohjelman aloittamisesta. Muutosten tekeminen ottaa aikaa ja niitä pitää harjoitella. Kysymys on uuden taidon oppimisesta, ja siinä tulee sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Onnistumiset kannustavat jatkamaan ja epäonnistumisia ei kannata jäädä murehtimaan.”

“Lisäksi asiakkaiden taustat vaihtelevat ja jokaista pitäisi pystyä ohjaamaan yksilöllisesti. Asiakkaan tullessa tutuksi se onneksi usein helpottuu”

“Sitoutuminen, keskeytyksiä tulee aika paljon. Joskus ihmiset vain häviävät palvelusta ja joskus ajoitus palvelulle ei olekaan sopiva.”

Teillähän oli jo etäohjausalusta ja siirryitte coach4pro-alustaan vähitellen. Miten siirtyminen uuteen alustaan sujui?

“ Toukokuussa aloitettiin suunnittelemaan siirtoa, ja kesäkuussa ensimmäiset asiakkaat olivat coach4pro-alustalla. Siirtyminen tapahtui vähitellen ja pyrimme tapaamaan asiakkaan aina kasvokkain ennen siirtymistä uuteen alustaan. Käyttöönottoon ja siirtymiseen kannattaa varata aikaa, ja meidän kokemuksemme nojalla tällainen vähitellen tapahtuva siirto oli todella toimiva. Elokuussa kaikki asiakkaat olivat uudella alustalla. “

Miten ohjaajat kokevat sovelluksen toimivuuden?

“Sovellus on kaikkien ohjaajien mielestä helppo käyttää ja selkeä. Sovelluksen asentaminen asiakkaille oli myös helppoa. Ainoastaan salasanalle asetetut vaatimukset aiheuttivat päänvaivaa. Myös sisäänrakennettua julkaisujärjestelmää kiitettiin. Ohjaaja voi tehdä ohjelman tai muutoksia siihen ja julkaista sen vain itselleen ja muille ohjaajille. Tällöin ohjaajat voivat tarkistaa, että kaikki on kunnossa ennen kuin muutokset julkaistaan asiakkaille. Asiakkaat ovat kiitelleet sitä, että ohjaajat voivat kommentoida ja kommentoivat heidän merkintöjään. Päivittäisessä käytössä kaikkiin ominaisuuksiin pääsee suoraan aloitusnäytöltä.”

Sovelluksen käyttöön liittyviä haasteita?

“Miten saada asiakkaat innostumaan sovelluksen käytöstä. Aktiivisimmin sovellusta käyttävät ihmiset, jotka ovat yhdistäneet urheilukellon sovellukseen. Tiedot siirtyvät automaattisesti sovellukseen ja ohjaajatkin näkevät vaikkapa askelmäärät ja muut suoritustiedot. Samalla avautuu tilaisuus luonnolliseen dialogiin asiakkaan ja ohjaajan välillä.”

Miten keräätte asiakaspalautetta?

“Vastaanotoilla ja loppukyselyissä. Varsinkin asiakastapaamisten keskusteluista saatava palaute on arvokasta.”

Yhteenveto?

“Alusta toimii hyvin, on joustava, siinä on paljon mahdollisuuksia ja asiakkaatkin ovat tyytyväisiä.”